Trauma ei välttämättä vaikuta vain oireiluun vaan voi usein vaikuttaa myös ajatuksiin itsestä, toisista ihmisistä ja maailmasta. Trauma voi vaikuttaa perusturvallisuuden kokemukseen. Jos aiemmin on voinut luottaa siihen, että omiin asioihin voi vaikuttaa ja jossain määrin hallita tapahtumien kulkua, traumaattisessa tilanteessa henkilökohtaisia rajoja on rikottu ja kokemus voi olla, että enää ei pysty vaikuttamaan, mitä itselle tapahtuu. Myöskään ympäristö ei välttämättä tunnu enää olevan ennakoitava ja turvallinen, vaan yllättäviä ja pahoja asioita voi tapahtua itselle. Muut ihmiset ovat halunneet toimia vahingoittavalla tavalla, joten luottamus muita ihmisiä kohtaan voi heiketä.
Trauman jälkeen on yleistä, että sinulla voi esiintyä häpeän ja syyllisyyden tunteita. Saatat hävetä sitä, mitä sinulle on tapahtunut tai syyllistää itseäsi tapahtuneesta. Joskus järkyttävän kokemuksen jälkeen sinulla voi olla virheellisiä tai vääristyneitä ajatuksia siitä, mitä tapahtui ja miksi. On tyypillistä, että trauman kokenut hakee selitystä omasta toiminnastaan ja uskoo, että olisi voinut estää tapahtumat tai tapahtumat ovat jollain tavalla omaa syytä. Joskus nuoret miettivät, että ovat ansainneet traumaattisen kokemuksen, koska ovat tehneet jotain muuta väärää, esimerkiksi olleet päihtyneenä. Onkin tärkeää, ettei näiden ajatusten kanssa jää yksin, vaan niitä voi tarkastella luotettavan aikuisen kanssa. Väkivalta ei ole koskaan uhrin syytä ja vastuu tapahtumista on aikuisilla. Nuoren ei myöskään tarvitse hävetä sitä, mitä hän on kokenut, sillä hän ei ole ainoa, joka on kohdannut trauman, eikä hänen tarvitse hävetä sitä, mitä hänelle on tehty. Vastuu ja häpeä tapahtuneesta on aina tekijän.
Lopuksi haluamme esitellä sinulle ajatuksen siitä, miten ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Kun mieleemme tulee ajatus, että ”en ikinä selviä tästä”, tämä vaikuttaa siihen, että tunnemme itsemme ahdistuneeksi, pelokkaaksi ja turvattomaksi. Ahdistuksen tunne saa puolestaan meidät vetäytymään tilanteesta, tulkitsemme tilanteen vaaralliseksi ja pakenemme paikalta. Huomaamme myös kehomme reagoivan vaaratilanteeseen ja sykkeemme nousee, hengityksemme kiihtyy ja tulee pinnalliseksi ja kätemme saattavat hikoilla. Kaikki nämä kehon reaktiot sekä käyttäytymisemme (pakeneminen, välttely) ovat tärkeitä reaktioita, jotta oikeassa vaaratilanteessa pystyisimme suojelemaan itseämme. Trauman kokeneen ihmisen aivot tulkitsevat kuitenkin vaaroja paikoissa, joissa niitä ei oikeasti ole. Trauman kokeneen ihmisen aivot tuottavat ajatuksen siitä, ettei hän selviäisi tilanteesta, koska se on mielen tulkinnan mukaan vaarallinen, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Kun ymmärrämme ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteyden, voimme lähteä muuttamaan ajatuksia, joita mieleemme tulee automaattisesti. Näin voimme alkaa opettaa trauman kokeneelle mielellemme, että maailma ei ole nyt enää vaarallinen.
Jospa siis korvaisimme ajatuksen ”en ikinä selviä tästä” ajatuksella ”katsotaanpa, mitähän tässä tilanteessa tapahtuu” tai ”Mieleeni tuli ajatus siitä, että en selviä, mutta se on trauman kokeneen mieleni tuotos. Oikeasti minulla ei ole mitään hätää”. Mitä luulisit, kokisitko yhä ahdistusta ja turvattomuutta? Voi olla, että kokisit, mutta ehkä et enää niin voimakasta ahdistusta. Ehkä sen rinnalla voisi olla hiukan uteliaisuutta tilannetta kohtaan. Ahdistuksen tason lasku sekä uteliaisuuden tunne saisivat sinut ehkä pakenemisen sijaan jäämään tilanteeseen ja katsomaan, mitä tuleman pitää. Näin uuden (niin sanotun korjaavan) kokemuksen myötä mielesi ja kehosi saisi uudenlaista vahvistusta siitä, että maailma ei olekaan vaarallinen paikka, vaan vaara oli silloin ja nyt on nyt.
Välttely reaktiona traumakokemukseen
Yksi tyypillisin reaktio traumakokemukseen on välttelykäyttäytyminen. Kuten aikaisemmin olemme kuvanneet, välttely on usein seurausta ja reaktio siihen, että mielemme ja aivomme ovat tulkinneet tilanteen tai asian vaaralliseksi. Tarve vältellä voi ilmetä hyvin monella tapaa. Jollakin voi olla tarve vältellä traumakokemuksesta seuraavia mielikuvia ja ajatuksia, toinen puolestaan voi vältellä paikkaa, ihmistä, ihmisryhmää tai tilannetta. Välttelykäyttäytymisellä on periaatteessa hyvä tarkoitus. Se pyrkii suojaamaan sinua vaaralta, jonka se on havainnut. Välttelykäyttäytyminen alkaa kuitenkin usein rajoittamaan arkea ja estämään meitä tekemästä asioita, joista aikaisemmin pidimme. Lisäksi välttely vie usein paljon voimavaroja, sillä joudumme kovasti tekemään töitä sen eteen, että emme kohtaisi jotain paikkaa tai ajattelisi jotain ajatusta. Me elämme kuitenkin ympäristössä, jossa on usein jatkuvasti pieniä vihjeitä tarjolla, jotka saattavat muistuttaa meitä traumasta ja saada aivomme tulkitsemaan tilanteen vaaralliseksi, vaikka se ei sitä oikeasti ole. Onkin siis ymmärrettävää, että lopulta välttelykäyttäytyminen saattaisi ajaa meidät umpikujaan ja jäisimme paitsi myös mukavista asioista, joita on tarjolla.
Välttämisen vaikeutta voi hyvin hahmottaa seuraavan esimerkin avulla. Mitä, jos sanoisin, että sinä et saa nyt seuraavaan viiteen minuuttiin ajatella yhtään kertaa vaaleanpunaista elefanttia. Et siis yhtään kertaa, et edes aloittaa sen miettimistä, et kertaakaan. Luuletko, että onnistuisit. Tuskinpa. Tehtävä olisi mahdoton. Myös tästä syystä ajatusten välttely tai väkisin pois mielestä pitäminen on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta ja veisi kaikki voimavarasi.
Jotta voisimme elää tavalliseen tapaan, meidän on vähitellen opetettava mielellemme ja kehollemme, että sen tulkitsemat vaarat eivät ole oikeasti uhkaavia ja löytää itselle keinoja rauhoitella sekä mieltä että kehoa. On kuitenkin tärkeää olla omille ajatuksille ja välttämiskäyttäytymiselle armollinen, sillä ne ovat ymmärrettäviä reaktioita traumakokemuksen jälkeen. Usein jo tieto siitä, että välttelykäyttäytymisen takana olevat voimakkaat pelot ja ahdistus eivät ole vaarallisia ja niiden kanssa voi olla, helpottaa. Välttelykäyttäytymistä voi vähitellen purkaa ja tässä onkin hyvä pyytää ammattilaisen tai muun luotettavan aikuisen apua. Yksin ei kannata jäädä. Purkamisessa lähdetään vähitellen totuttautumaan ja olemaan aina hiukan pidempään ajatuksen tai paikan tai asian kanssa, joka tuottaa ahdistusta tai pelottaa. Tässä on hyvä olla armollinen itselle, sillä on normaalia, että mieli pistää tässä vastaan, eikä haluaisi tai jaksaisi aina harjoitella ahdistavan asian kohtaamista. Tämä on ymmärrettävää – mieli pyrkii jälleen suojaamaan meitä. Pitkällä juoksulla on kuitenkin parempi, että elämässämme ei olisi asioita, jotka rajoittavat toimintamahdollisuuksiamme.
Välttämiskäyttäytymisen purkamisen rinnalla on tärkeää muistaa pitää kiinni niistä asioista, jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja jotka rentouttavat sinua. Rentoutumis- ja selviytymiskeinoja on monenlaisia, joista jokainen voi löytää itselleen sopivan. Yksi saattaa rentoutua liikkumalla luonnossa ja kuuntelemalla ja tutkimalla luonnon ääniä ja värejä. Toista rentouttaa lämmin kylpy tai suihku tai saunominen. Kolmas saattaa nauttia musiikin kuuntelusta tai uppoutumisesta hyvään kirjaan. Kehon rentoutumisen keinot ovat siis usein hyvin pieniä ja arkisia ja voit itse pohtia sitä, milloin tai missä tilanteessa huomaat itse rentoutuvasi tai milloin sinun on hyvä olla. On tärkeää lisätä näiden tekemistä arjessa.
Ahdistavassa tilanteessa tunteen tai ajatuksen kanssa olemisessa voi auttaa, että hengittää hitaasti mahdollisimman syvään. Voit sisään hengittäessä esimerkiksi laskea hitaasti viiteen tai seitsemään, pidättää hetken hengitystä ja ulos hengittäessä laskea hitaasti yhdeksään tai yhteentoista. Tässä voi auttaa alempana oleva ”Ankkuriharjoitus”. Joskus kirpeän tai voimakkaan pastillin syöminen voi auttaa siinä, etteivät ahdistusta tuottavat ajatukset lähde kierroksille, vaan voit pyrkiä tietoisesti viemään ajatuksesi siihen, miltä pastilli maistuu, miltä se tuntuu suussa tai miten se hajoaa vähitellen suuhun. Myös erilaiset suklaapastillit toimivat tässä hyvin. Lisäksi omille ajatuksille voi opetella sanomaan ”STOP” tai ”Kiitos, mutta ei kiitos” ja viemään huomio tietoisesti esimerkiksi siihen, mitä oli tekemässä tai mitä kuulee, haistaa tai tuntee ympärillä. Jos istut tuolilla tai makaat sängyllä, voit tietoisesti pohtia sitä, miltä tuoli tai sänky tuntuu jalkojasi tai selkääsi vasten ja kuinka tämä tuoli kannattelee sinua, vaikka sinua pelottaisi tai ahdistaisi. Tuoli on turvallinen syli, jossa voit olla vaikealta tuntuvat tunteenkin tai ajatuksen kanssa. Näissä tilanteissa voit myös hyödyntää sitä, että viet mielesi tietoisesti matkalle turvapaikkaan eli rankennat mielessäsi paikan, jossa sinun on turvallista ja hyvä olla. Se voi olla todellinen paikka, missä tiedät olevasi turvassa, tai se voi olla mielikuvituspaikka, jossa sinun on hyvä olla. Alla on Turvapaikka-harjoitus, jota voit tehdä.
Kun olemme peloissamme, tarvitsemme apua pelon tunteen kanssa olemiseen. Pelon tunne ei ole vaarallinen, vaikka meistä juuri silloin siltä tuntuisi ja kehomme ja mielemme kokisi ne hyvin voimakkaina. Kun olemme peloissamme, meidän voi myös olla vaikea huomata ja ymmärtää, että meidän ei juuri sillä hetkellä tarvitsekaan olla peloissamme. Siinä hetkessä meillä ei ole vaaraa. Meidän mielemme ja kehomme on traumakokemuksemme vuoksi ymmärtänyt ja tulkinnut väärin, että me olisimme varassa. Jokin asia, ihminen tai tapahtuma on saattanut laukaista kehomme hälytysjärjestelmän ja näin me koemme hyvin voimakasta hätää ja pelkoa, vaikka meidän ei tarvitsisi. Ehkä jokin asia on muistuttanut meitä traumakokemuksesta ja tämä muistutus eli niin sanottu traumamuistuttaja on laukaissut kehomme hälytysjärjestelmän, saanut meidät kokemaan pelkoa ja ahdistusta ja kehomme valmistautuu taistelemaan ja suojaamaan meitä vaaralta, jota ei oikeasti ole olemassa. Traumakokemuksen jälkeen kehomme on usein myös virittynyt siten, että se tulkitsee pienetkin asiat vaaroina. Pelon kokemuksemme on siis hyvin ymmärrettävää traumakokemuksen jälkeen. Kehomme ja mielemme yrittää suojella meitä. Voitkin siis yhdessä aikuisen kanssa muistuttaa itseäsi siitä, että juuri nyt et ole vaarassa ja sinun ei tarvitse olla peloissasi. Kehosi opettelee nyt uudelleen traumakokemuksen jälkeen siihen, ettei sen tarvitse olla varuillaan ja etsiä vaaraa kaikkialta.