Univaikeudet lapsella

Miten tukea lapsen unta?

Trauman jälkeen lapsella saattaa ilmetä univaikeuksia. Univaikeudet voivat olla vaikeutta nukahtaa iltaisin, painajaisia, heräilyä öisin tai vaikeutta nukahtaa uudelleen, kun on kerran herännyt. Joskus lapset saattavat aktiivisesti vältellä nukahtamista, mikäli heillä ilmenee painajaisia. Nukahtamisen esteenä saattaa myös olla traumasta seurannut turvattomuuden kokemus.

Nukahtamisen tueksi voi ottaa erilaisia rauhoittumis- ja rentoutumisharjoituksia, joilla rauhoittaa kehoa. Turvallisuuden tunnetta voi myös pyrkiä lisäämään eri keinoin, kuten esimerkiksi jättämällä yövalon päälle, laittamalla rauhoittavaa musiikkia, laittamalla peitto tiukasti lapsen ympärille, käyttämällä painopeittoa, istumalla lapsen vuoteen vierellä hänen nukahtaessa tai ottamalla lapsi viereen nukkumaan tilapäisesti. Auta lasta rentoutumaan hengittelemällä hitaasti yhdessä, silittele lasta tai pidä häntä hetki sylissä ennen nukahtamista. Lapsen kanssa voi tehdä erilaisia mielikuvaharjoituksia, joissa luodaan mielikuva hänen turvapaikastaan ja näin autetaan kehoa ja mieltä rauhoittumaan ja kokemaan turvaa. Voit muistuttaa lastaa, että hän on turvassa, vaikka keho ja mieli olisivatkin levottomia ja tulkitsisivat varaa. Rohkaise lasta puhumaan mielikuvista, jotka saavat hänet tuntemaan olonsa turvattomaksi tai levottomaksi. Auta lasta löytämään sanoja hänen kokemukselleen. Muistuta lasta siitä, että keho ja mieli saattavat traumakokemuksesta johtuen tulkita vaaraa siellä, missä sitä ei ole. Muistuta myös, että mieleen saattaa tulla monenlaisia ajatuksia tai mielikuvia, mutta ne ovat vain ajatuksia, eivätkä kerro siitä, että lapsi olisi vaarassa tai turvaton. Kerro lapselle, että hän on nyt turvassa. Voitte myös tehdä lapsen kanssa sopimuksen, että istut hänen vierellään, kunnes hän on rauhoittunut tai tulet katsomaan häntä aina välillä ja tarkistamaan, miten hän voi. Jos lapsella on tai on ollut pehmolelu, voi hänelle tarjota sitä tuomaan turvaa. Varmin tapa rauhoittaa lasta on pysyä itse mahdollisimman rauhallisena.

Ennen nukkumaan menoa on hyvä pitää kiinni rutiineista, jotka toistuvat joka ilta. Älylaitteet on hyvä sulkea hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Hyvä unihygienia auttaa myös usein nukahtamaan. Unihygieniaan kuuluu, että huone on tarpeeksi pimeä, huoneen voi viilentää, jotta se ei ole liian kuuma ja minimoi ääniärsykkeet. Huomioi kuitenkin lapsen omat toiveet siitä, mitkä asiat luovat hänelle turvaa. Rutiinit tuovat turvaa, mutta samalla auttavat lapsen kehoa ja mieltä rauhoittumaan ja laskeutumaan kohti tulevaa yötä. Lapsen kanssa voi yhdessä rakentaa hänelle mieluisan illankulun ja lapsi voi kerätä merkkejä tai tarroja, kun on suorittanut eri vaiheet ja viikon päätteeksi hän voi saada pienen palkinnon. Mikäli lapsi herää yöllä, pyri rauhoittelemaan häntä ja ohjaa rauhallisesti, mutta jämäkästi takaisin nukkumaan. Voitte toistaa rauhoittumiskeinoja, joita olette illasta käyttäneet. Lapselle voi todeta, että yöllä nukutaan ja kun hetken rauhassa odottelee, uni tulee hetken päästä uudelleen. Kauniita unia.