Työkalu keskusteluun lapsen tai nuoren kanssa väkivaltaepäilystä

Laadittu Barnahus-hankkeessa, keväällä 2022: Sini Vehkaoja, Aino Juusola ja Liisa Järvilehto

Mitä voi kysyä ja mitä tulee välttää, kun keskustelee lapsen tai nuoren kanssa väkivaltaepäilystä

Kun lapsi tai nuori kokee väkivaltaa, on luonnollista, että meillä aikuisilla herää tarve auttaa, selvittää ja saada lapsi kertomaan kokemuksistaan, jotta voimme ymmärtää paremmin hänen tunteitaan ja ajatuksiaan. Riski lapsen tai nuoren johdattelusta tiedostetaan tänä päivänä jo varsin hyvin ja tämä auttaa aikuisia välttämään väärinkäsityksiä ja perusteettomia epäilyjä väkivallasta, mutta toisaalta tämä saattaa johtaa siihen, että lasten ja nuorten parissa toimivat ammattilaiset kokevat epävarmuutta siitä, mitä kysymyksiä tilanteessa uskaltaa esittää ja voiko aihetta ottaa omatoimisesti esiin lapsen tai nuoren kanssa.

Tutkimuksista tiedetään, että väkivaltakokemuksista kertominen viivästyy varsin usein, eivätkä lapset ja nuoret kovin mielellään kerro kokemuksistaan, etenkään oma-aloitteisesti. Siksi on tärkeää, että aikuiset uskaltavat ottaa aihetta esiin. Tarjoamalla ja mahdollistamalla lapselle tilaisuus kertoa kokemuksistaan, ei riskeeraa lapsen tai nuoren kertomuksen luotettavuutta. Oleellista johdattelun kannalta on se, että mahdollisten tapahtumien yksityiskohtainen selvittäminen jätetään asiantuntijoille, kuten esitutkintaviranomaisille. Lapsen tai nuoren kanssa voi kuitenkin keskustella avoimesti siitä, mitä he ovat kokeneet. Hyvin oleellista on kirjata lapsen tai nuoren kertoma sanatarkasti ylös ja myös kysymykset, joita on itse esittänyt. Tämä on tärkeää siksi, että muistamme varsin heikosti jälkikäteen käytyjen keskustelujen kulkuja ja sitä, kenen sanomana jokin asia on ensimmäisenä tullut mukaan keskusteluun. Sillä, mitä lapsi tai nuori on alun perin itse omin sanoin tapahtuneesta kertonut, on merkitystä kertomuksen luotettavuuden arvioinnin kannalta ja tätä tietoa käsitellään tarkasti myös mahdollisessa oikeusprosessissa.

Johdattelulla tarkoitetaan sitä, että kysymyksillä, tai muulla vuorovaikutuksella johdetaan keskustelua tarkoituksellisesti tai tahattomasti tiettyyn suuntaan. Tämä voi tapahtua mm. tuomalla kysymyksissään sellaista tietoa, jota lapsi tai nuori ei ole itse tuonut esiin, tai reagoimalla lapsen tai nuoren tietynlaisiin vastauksiin vahvemmin kuin toisiin. Usein johdatteleva vuorovaikutus tapahtuu huomaamatta. On luonnollista, että kuulijalle muodostuu varsin nopeasti ennakkokäsitys tapahtumista ja tämä ohjaa herkästi viemään vuorovaikutusta suuntaan, joka vahvistaa ennakkokäsitystä. Tästä riskistä on hyvä olla tietoinen, jotta voi välttää sudenkuopat.

Keskeisintä lapsen ja nuoren kannalta puheeksiottamisessa sekä keskustelussa on kuitenkin se, että häntä kuuleva ja kohtaava aikuinen pystyisi olemaan mahdollisimman rauhallinen ja neutraali. Tämä edesauttaa sitä, että lapsi kokee, että aikuinen ottaa vastaan ja kuulee juuri hänen kokemuksensa. Kun pystymme rauhoittamaan itsemme, emme toimi tunteemme ohjaamana, on todennäköisempää, että pystymme keskustelussa hyödyntämään avoimia kysymyksiä johdattelun sijaan. Ennen keskustelun avaamista tai keskustelun aikana on hyvä tarkkailla omaa tunnetilaa ja pohtia, miten voin rauhoittaa itseäni ja pyrkiä olemaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti läsnä lapselle.

Lapselle voidaan antaa tilaisuuksia kertoa väkivallan kokemuksista kartoittamalla laajasti ja avoimesti hänen kuulumisiaan, huoliaan ja pyytämällä kertomaan muun muassa perheestä, kodin säännöistä, sekä tarvittaessa suoremmin väkivaltakokemuksista, mikäli aihetta epäilyyn on herännyt:

• ”Mitä sinulle kuuluu?”
• ”Mitkä asiat ovat hyvin? Mikä huolestuttaa? Onko jotain mihin toivoisi apua?”
• ”Millaisissa tilanteissa sinulla on turvallinen olo? Entä turvaton?”
• ”Kerro perheestäsi? Mitä tykkäät tehdä kotona? Mikä äidissä, isässä, äitipuolessa tms. on kivaa? Mikä ei ole kivaa? Minkälaisia sääntöjä kotona on? Mitä tapahtuu, jos tekee jotain kiellettyä?”

Tarvittaessa lasta voi pyytää kertomaan näistä lisää, mitä tarkoittaa jne. ks. alla esimerkkiskysymyksiä siitä, miten jatkaa keskustelua, jos lapsi alkaa kertomaan kokemuksistaan.

Joskus on tilanteita, missä keskustelun voi aloittaa esim. lapsen piirustuksesta tai leikistä:

• ”Mitä tässä tapahtuu?”
• ”Mitä olet piirtänyt?”
• ”Mistä sinulle tuli mieleen leikkiä/piirtää tällaista?”
• ”Mitä sinä leikit?”

Kouluikäisten lasten ja nuorten kanssa voi myös piirtää aikajanaa, tai pyytää miettimään laajemmin asioita, joista tulee hyvä ja toisaalta huono olo:

• ”Piirrä aikajana vuodestasi (tai joistakin kuukausista), jossa näkyy kohokohdat ja ikävät hetket, piirrä ensin muoto ja käydään sitten läpi, mitä huippuihin ja alamäkiin liittyy.”
• ”Kerro kolme juttua, joista sinulle on tullut erityisen hyvä olo tai hyvä mieli kuluneen vuoden aikana tai kolme juttua, joista tullut ikävä, ahdistava tai muuten huono olo.”

Voit myös kysyä, onko jotain asiaa, mistä lapsi tai nuori haluaisi puhua, mutta kokee vaikeaksi aloittaa tai muuten epävarmuutta siitä, voiko asiasta puhua. /onko saanut puhuttua kaikista niistä asioista, joista haluaisikin puhua.

Isompien lasten ja nuorten osalta puheeksioton apuna voi käyttää myös erilaisia työkaluja:

Käytä apuna esim. nuorten turvakorttia (Ensi- ja turvakotien liitto), jossa puhutaan väkivallan muodoista ja turvallisuudesta. Se tarjoaa konkreettisen tilaisuuden ottaa puheeksi väkivallan kokemukset

Käytä CATS2 kyselyä tai muita kyselyjä traumaattisten tai stressaavien kokemusten kartoittamiseksi.

Jos huoli on vahva, voi kysyä hieman suoremmin, mutta on tärkeää välttää johdattelua laajemmin:

• ”Onko sinulle tapahtunut jotain sellaista, josta aikuisen olisi hyvä tietää”
• ”Onko sinulle tapahtunut jotain ikävää?”
• ”Onko joku joskus satuttanut sinua tai jotain vastaavaa?”

Mikäli huoli herää siitä, että lapselle tai nuorelle on voinut tapahtua jossain tietyssä tilanteessa, tai paikassa jotakin, voi viitata näihin:

• ”Jäin miettimään, miten sinulla meni, kun viimeksi olit (paikassa x)? Kerro minulle, minkälaista siellä oli? Mitä teit? Kenen kanssa olit? Mikä oli kivaa ja ei kivaa?”
• ”Kun kerroit niistä viikonlopun juhlista, niin jäin vielä miettimään, tapahtuiko siellä jotain erityistä, mistä olisi hyvä jutella tai haluaisit kertoa?”

Mikäli lapsi tai nuori alkaa kertomaan väkivaltakokemuksesta, on tärkeää, ettei kysymyksissään esitä omia ennakkokäsityksiään tapahtumista, vaan pyytää lasta tai nuorta avoimesti omin sanoin kertomaan, mitä on tapahtunut: 

• ”Kerro minulle siitä.”
• ”Mitä siinä tapahtui?”  
• ”Kerro vielä lisää siitä?”
• ”Miten tilanne alkoi?”
• ”Mitä sitten tapahtui?”
• ”Miten tilanne päättyi?”  

Kun lapsi tai nuori on tuottanut tietoa tapahtuneesta oma-aloitteisesti ja/tai vastauksena avoimiin kysymyksiin, voi olla tarpeen vielä selvittää joitakin oleellisia asioita, kuten tapahtuma-aikaa, paikkaa, tai sitä, keitä tapahtuneessa on ollut paikalla. Näitä voi selvittää kysymällä ohjaavia kysymyksiä:

• ”Missä se tapahtui?”
• ”Milloin?”
• ”Keitä tilanteessa oli paikalla?”

Kysymyksissään voi toistaa lapsen tai nuoren jo esille tuomaa sanaa ja pyytää kertomaan lisää:

• ”Sanoit, että sinulle on tehty pahaa (tai muu lapsen käyttämä sana), kerro tarkemmin siitä?”
• ”Mitä tarkoitit, kun sanoit niin?”
• ”Kerroit, että olitte puistossa, mitä sitten tapahtui”

Jos lapsella on jokin huolta herättävä jälki kehossaan, voi pyrkiä selvittämään, mistä se on tullut:

• ”Huomaan, että sinulla on poskessa jälki, kerro minulle siitä?”
• ”Mistä jälki on tullut?”
• ”Mitä siinä tapahtui?”

Johdattelevia kysymyksiä ja muuta johdattelevaa vuorovaikutusta on hyvä pyrkiä välttämään. Johdattelevissa kysymyksissä kysyjä tuo esiin sellaista tietoa, jota lapsi tai nuori ei ole itse tuonut esiin:

• ”Löikö hän sinua?” Avoimemmin: ”Mitä x teki?”
• ”Se sattui varmasti kovasti?” Avoimemmin: ”Miltä se tuntui?”
• ”Lähettikö se sulle ekaks kuvia?” Avoimemmin: ”Miten kuvia lähetettiin?” Jos lapsi tai nuori on siis itse ensin kertonut, että on lähetetty kuvia.
• ”Varmaankin kieltäydyit ja lähdit pois?” Avoimemmin: ”Miten tilanne päättyi?”

Myös vaihtoehtokysymyksiä tulee välttää, koska ne voivat olla johdattelevia ja saattavat sulkea pois oleellisia vaihtoehtoja:

• ”Tapahtuiko se päivällä vai yöllä?” Avoimemmin: ”Milloin se tapahtui?”)
• ”Oliks sen housut ylhäällä vai nilkoissa?” Avoimemmin: ”Miten vaatteet oli?”)

Myös kaikkea painostamista kertomaan tulee välttää, koska tällöin lapsi tai nuori voi vastata paikkansa pitämättömästi esim. miellyttääkseen aikuista tai päästäkseen pois tilanteesta:

• ”Kerro nyt, niin sinulle tulee parempi olo, saat palkkion tms.”
• ”Kaikki kaverisi on jo kertoneet, mitä sinä iltana tapahtui, joten kerroppa sinäkin.”

Ei tule myöskään toistaa liian montaa kertaa saman asian kysymistä, koska tällöin tulee herkästi viestittyä, ettei aiempi vastaus ole ollut oikea tai riittävä.

Tänä päivänä yksi kasvava riski on verkossa tapahtuva kaltoinkohtelu ja väkivalta. Tästä voi keskustella lapsen ja nuoren kanssa:

• ”Mitä teet netissä? Kenen kanssa?”
• ”Onko siellä ollut jotain huolestuttavaa?”
• ”Jutteletko siellä muiden kanssa? Keiden? Mitä puhutte?”
• ”Oletko puhunut netissä aikuisen kanssa?”
• ”Onko joku joskus pyytänyt lähettämään kuvia tai oletko saanut kuvia?”
• ”Onko joku joskus pyytänyt tekemään jotain sellaista, mitä et olisi halunnut, tai jotain, mikä tuntui hämmentävältä tai oudolta tms.?”