Trauma vaikuttaa perusturvallisuuden kokemukseen ja turvallisuuden tunteeseen. Jos aiemmin on voinut luottaa siihen, että omiin asioihin voi vaikuttaa ja jossain määrin hallita tapahtumien kulkua, traumaattisessa tilanteessa henkilökohtaisia rajoja on rikottu ja kokemus voi olla, että enää ei pysty vaikuttamaan, mitä itselle tapahtuu. Myöskään ympäristö ei välttämättä enää tunnu olevan ennakoitava ja turvallinen, vaan yllättäviä ja pahoja asioita voi tapahtua itselle. Muut ihmiset ovat halunneet toimia vahingoittavalla tavalla, joten luottamus muita ihmisiä kohtaan voi heiketä.
Trauman jälkeen on yleistä, että sinulla voi esiintyä häpeän ja syyllisyyden tunteita. Saatat hävetä sitä, mitä sinulle on tapahtunut tai syyllistää itseäsi tapahtuneesta. Joskus järkyttävän kokemuksen jälkeen sinulla voi olla virheellisiä tai vääristyneitä ajatuksia siitä, mitä tapahtui ja miksi. On tyypillistä, että trauman kokenut lapsi hakee selitystä tapahtuneelle omasta toiminnastaan ja uskoo, että olisi voinut estää tapahtumat tai tapahtumat ovat jollain tavalla omaa syytä. Joskus lapset miettivät, että ovat ansainneet traumaattisen kokemuksen, koska ovat tehneet jotain muuta väärää. Onkin tärkeää, ettei näiden ajatusten kanssa jää yksin, vaan niitä voi tarkastella luotettavan aikuisen kanssa. Väkivalta ei ole koskaan lapsen syytä ja vastuu tapahtumista on aikuisilla. Lapsen ei myöskään tarvitse hävetä sitä, mitä hän on kokenut, sillä sinä et ole ainoa, joka on kohdannut trauman, eikä sinun tarvitse hävetä sitä, mitä sinulle on tehty. Vastuu ja häpeä tapahtuneesta on aina tekijän.
Lopuksi haluamme esitellä sinulle ajatuksen siitä, miten ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Tutustutaan tähän esimerkin kautta. Kun mieleemme tulee ajatus, että ”en ikinä selviä tästä”, tämä vaikuttaa siihen, että tunnemme itsemme ahdistuneeksi, pelokkaaksi ja turvattomaksi. Ahdistuksen tunne saa puolestaan meidät vetäytymään tilanteesta, tulkitsemme tilanteen vaaralliseksi ja pakenemme paikalta. Huomaamme myös kehomme reagoivan vaaratilanteeseen ja sykkeemme nousee, hengityksemme kiihtyy ja tulee pinnalliseksi ja kätemme saattavat hikoilla. Kaikki nämä kehon reaktiot sekä käyttäytymisemme (pakeneminen, välttely) ovat tärkeitä reaktioita, jotta oikeassa vaaratilanteessa pystyisimme suojelemaan itseämme ja esimerkiksi juoksemaan karkuun tai hyökkäämään tai taistelemaan. Trauman kokeneen ihmisen aivot tulkitsevat kuitenkin vaaroja paikoissa, joissa niitä ei oikeasti enää ole. Trauman kokeneen ihmisen aivot tuottavat ajatuksen siitä, ettei hän selviäisi tilanteesta, koska se on mielen tulkinnan mukaan vaarallinen, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Tästä syystä, kun ymmärrämme ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteyden, voimme lähteä muuttamaan ajatuksia, joita mieleemme tulee halusimme tai emme. Näin voimme alkaa opettaa trauman kokeneelle mielellemme, että maailma ei ole nyt enää vaarallinen.
Jospa siis korvaisimme ajatuksen ”en ikinä selviä tästä” ajatuksella ”katsotaanpa, mitähän tässä tilanteessa tapahtuu” tai ”Mieleeni tuli ajatus siitä, että en selviä, mutta se on trauman kokeneen mieleni tuotos. Oikeasti minulla ei ole mitään hätää”. Mitä luulisit, kokisitko yhä ahdistusta ja turvattomuutta? Voi olla, että kokisit, mutta ehkä et enää niin voimakkaana. Ehkä sen rinnalla voisi olla hiukan uteliaisuutta tilannetta kohtaan. Ahdistuksen tason lasku sekä uteliaisuuden tunne saisivat sinut ehkä pakenemisen sijaan jäämään tilanteeseen ja katsomaan, mitä tuleman pitää. Näin uuden (niin sanotun korjaavan) kokemuksen myötä mielesi ja kehosi saisivat uudenlaista vahvistusta siitä, että maailma ei olekaan vaarallinen paikka, vaan vaara oli silloin ja nyt on nyt.
Välttely reaktiona traumakokemukseen
Yksi tyypillisin reaktio traumakokemukseen on välttelykäyttäytyminen. Välttelykäyttäytyminen on sitä, että haluamme kaikin tavoin välttää eli olla tekemättä asioita, jotka voivat muistuttaa traumasta. Yritämme olla ajattelematta traumaan liittyviä asioita, vaikka ne kuinka tunkisivat mieleemme. Yritämme olla olematta peloissamme tai ahdistuneita tai yritämme olla puhumatta siitä, mitä meille on tapahtunut. Välttely on usein seurausta ja reaktio siihen, että mielemme ja aivomme ovat tulkinneet tilanteen tai asian vaaralliseksi. Välttelykäyttäytymisellä on periaatteessa hyvä tarkoitus. Se pyrkii suojaamaan sinua vaaralta, jonka se on havainnut. Välttelykäyttäytyminen alkaa kuitenkin usein rajoittamaan arkea ja estämään meitä tekemästä asioita, joita aikaisemmin teimme tai pidimme. Lisäksi välttely vie usein paljon voimavaroja, sillä joudumme kovasti tekemään töitä sen eteen, että emme kohtaisi jotain paikkaa tai ajattelisi jotain ajatusta. Elämme kuitenkin ympäristössä, jossa on usein jatkuvasti pieniä vihjeitä tai asioita tarjolla, jotka saattavat muistuttaa meitä traumasta ja saada aivomme tulkitsemaan tilanteen vaaralliseksi, vaikka se ei sitä oikeasti ole. Onkin siis ymmärrettävää, että lopulta välttelykäyttäytyminen saattaisi ajaa meidät umpikujaan ja jäisimme paitsi myös mukavista asioista, joita on tarjolla.
Välttämisen vaikeutta voi hyvin hahmottaa seuraavan esimerkin avulla. Mitä jos sanoisin, että sinä et saa nyt seuraavaan viiteen minuuttiin ajatella yhtään kertaa vaaleanpunaista elefanttia. Et siis yhtään kertaa, et edes aloittaa sen miettimistä, et kertaakaan. Luuletko, että onnistuisit. Tuskinpa. Tehtävä olisi mahdoton. Myös tästä syystä ajatusten välttely tai väkisin pois mielestä pitäminen on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta ja veisi kaikki voimavarasi.
Jotta voisimme elää tavalliseen tapaan, on meidän vähitellen opetettava mielellemme ja kehollemme, että sen tulkitsemat vaarat eivät ole oikeasti uhkaavia ja löytää itselle keinoja rauhoitella sekä mieltä että kehoa. On kuitenkin tärkeää olla omille ajatuksille ja välttämiskäyttäytymiselle armollinen ja lempeä, sillä ne ovat ymmärrettäviä reaktioita traumakokemuksen jälkeen. Usein jo tieto siitä, että välttelykäyttäytymisen takana olevat voimakkaat pelot ja ahdistus eivät ole vaarallisia ja niiden kanssa voi olla, helpottaa. Välttelykäyttäytymistä voi vähitellen purkaa ja tässä onkin hyvä pyytää ammattilaisen tai muun luotettavan aikuisen apua. Yksin ei kannata jäädä. Purkamisessa lähdetään vähitellen totuttautumaan ja olemaan aina hiukan pidempään ajatuksen tai paikan tai asian kanssa, joka tuottaa ahdistusta tai pelottaa. Tässä on hyvä olla armollinen itselle, sillä on normaalia, että mieli pistää tässä vastaan, eikä haluaisi tai jakaisi aina harjoitella ahdistavan asian kohtaamista. Tämä on ymmärrettävää – mieli pyrkii jälleen suojaamaan meitä. Pitkällä juoksulla on kuitenkin parempi, että elämässämme ei olisi asioita, jotka rajoittavat toimintamahdollisuuksiamme.
Välttämiskäyttäytymisen purkamisen rinnalla on tärkeää muistaa pitää kiinni niistä asioista, jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja jotka rentouttavat sinua. Rentoutumis- ja selviytymiskeinoja on monenlaisia, joista jokainen löytää itselleen sopivan. Yksi saattaa rentoutua liikkumalla luonnossa ja kuuntelemalla ja tutkimalla luonnon ääniä ja värejä. Toista rentouttaa lämmin kylpy tai suihku tai saunominen tai kaverin kanssa leikkiminen. Kolmas saattaa nauttia musiikin kuuntelusta tai sadun kuuntelemisesta. Kehon rentoutumisen keinot ovat siis usein hyvin pieniä ja arkisia ja voit itse pohtia sitä, milloin tai missä tilanteessa huomaat itse rentoutuvasi tai milloin sinun on hyvä olla. Kerro näistä aikuiselle, jotta hän voi auttaa sinua, sillä on tärkeää tehdä näitä paljon arjessa.
Kun sinua ahdistaa, tunteen tai ajatuksen kanssa olemisessa voi auttaa mahdollisimman syvään ja hitaasti hengittäminen. Voit sisään hengittäessä esimerkiksi laskea hitaasti viiteen tai seitsemään, pidättää hetken hengitystä ja ulos hengittäessä laskea hitaasti yhdeksään tai yhteentoista. Joskus kirpeän tai voimakkaan pastillin syöminen voi auttaa siinä, etteivät ahdistusta tuottavat ajatukset lähde kierroksille, vaan voit pyrkiä tietoisesti viemään ajatuksesi siihen ja pohtia ja tutkia oikein tarkasti sitä, miltä pastilli maistuu, miltä se tuntuu suussa tai miten se hajoaa vähitellen suuhun. Myös erilaiset suklaapastillit toimivat tässä hyvin. Lisäksi omille ajatuksille voi opetella sanomaan ”STOP” tai ”Kiitos, mutta ei kiitos” ja viemään huomion tietoisesti esimerkiksi siihen, mitä oli tekemässä tai mitä kuulee, haistaa tai tuntee ympärillä. Jos istut tuolilla tai makaat sängyllä, voit tietoisesti pohtia sitä, miltä tuoli tai sänky tuntuu jalkojasi tai selkääsi vasten ja kuinka tämä tuoli kannattelee sinua, vaikka sinua pelottaisi tai ahdistaisi. Tuoli on turvallinen syli, jossa voit olla vaikealta tuntuvan tunteen ja ajatuksen kanssa. Näissä tilanteissa voit myös hyödyntää sitä, että viet mielesi tietoisesti matkalle turvapaikkaan eli rankennat mielessäsi paikan, jossa sinun on turvallista ja hyvä olla. Se voi olla todellinen paikka, missä tiedät olevasi turvassa, tai se voi olla mielikuvituspaikka, jossa sinun on hyvä olla. Tämän Turvapaikka -harjoituksen löydät Mitä tehdä osiosta.