mustikoita

Ajankohtaista

Barnahus-mallista esite käytettäväksi

Barnahus-mallin esitteen verkkoversio on julkaistu barnahus.fi sivuillamme suomeksi ja ruotsiksi. Jaamme esitteestä myös painoversioita esimerkiksi messuilla ja muissa tapahtumissamme. Olethan myös tutustunut Barnahus-mallin esittelevään videoomme? Myös tätä saa vapaasti jakaa ja käyttää.

Suomenkielisen Barnahus-esitteen kansi
Ruotsinkielisen Barnahus-esitteen kansi

Yliopistollista sairaalaa ylläpitävät alueet voivat hakea valtionavustusta Barnahus-kehittämiseen

Parhaillaan on käynnissä valtionavustushaku (1,2m€) vuoden 2024 Barnahus-mallin kehittämiskuluihin vuoden 2024 toiminnan jatkumon turvaamiseksi. Jaettava summa on pienempi, sillä se on vuosien 2021-2023 aikana jäänyttä sitomatonta rahaa. Ensimmäinen haku toteutetaan kirjaamoiden kautta, kuten aiemminkin on tehty. Syksylle 2023 aukeaa toinenkin valtionavustushaku (1,9m€) samaan teemaan. Sen käyttöaika on vuosille 2024-2025. Tässä haussa pääsemme Barnahus-hankkeena pilotoimaan uutta sähköistä valtionapujärjestelmää.

”Olemme kesän aikana päässeet testaamaan uutta sähköistä avustusten hakujärjestelmää. Se vaikuttaa selkeältä ja toimivalta. Odotan innolla syksyn toista hakua, että pääsemme kuulemaan, mitä alueet ovat siitä mieltä.”, kertoo johtava asiantuntija Sini Stolt THL:stä.

Syyttäjille ja poliiseille suunnattu Barnahus-koulutuskierros mahdollistaa yhteisen keskustelun lapsirikostutkintaan liittyvien kysymysten äärellä

Koulutuskierroksella käydään läpi muun muassa eri alueiden LASTA-seulatoimintojen tilannetta ja kehittämiskohteita sekä ajankohtaisia kysymyksiä mm. rikoslain 20 uudistukseen ja 1.10. voimaan tulevan kiireellisyysuudistukseen liittyen. Koulutustilaisuudet on suunnattu lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosjuttuja hoitaville syyttäjille sekä poliisilaitoksittain tutkinnanjohtajille sekä ryhmä- ja vararyhmänjohtajille. Tilaisuuksissa päästään käymään tärkeää keskustelua lapsirikostutkintaan liittyvien yhteisten kysymysten äärellä. Koulutuspäiviä vetävät Barnahus-erikoissyyttäjät Pia Mäenpää ja Yrjö Reenilä sekä Barnahus-poliisiasiantuntija Miia Lehtinen. Kierros käy läpi koko Suomen syyttäjäalueittain. Ensimmäiset koulutuspäivät järjestettiin onnistuneesti elokuun loppupuolella Etelä-Suomessa ja kierros jatkuu syksyn aikana Itä- ja Länsi-Suomen kautta Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle.

Poliisien käsikirjan kansi
Kuva: Käsikirja lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkintaan julkaistiin hankkeen poliisiasiantuntijoiden toimittamana alkuvuodesta 2022.

Käänsimme lasten ja nuorten traumaoireiden kartoittamiseen terveydenhuollossa kehitetyn CATS 2.0 -lomakkeen suomeksi ja ruotsiksi ja lisäksi lomakkeen käyttöä tukeva video on julkaistu

Barnahus-hankkeen avulla suomeksi ja ruotsiksi käännetty terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettu lomake on nyt lisätty Mielenterveystalon sivuille ammattilaisten osioon, josta se on vapaasti käytettävissä. Lomake pohjautuu tuoreeseen tutkimukseen Pohjoismaista ja muualta maailmasta. Lisäksi barnahus.fi -sivuilla on julkaistu video tukemaan lomakkeen käyttöä. Videolla psykologi, psykoterapeutti Aino Juusola opastaa lomakkeen käyttöön ja muistuttaa, että lomake helpottaa traumakokemusten puheeksi ottamisessa. Katso video:

Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä statistics, marketing -evästeet.

Uunituoreita materiaaleja Suomeen tuleville lapsille ja nuorille väkivallasta puhumiseen

Turvaa, toivoa ja tukea Suomeen tuleville lapsille – Välineitä väkivallasta puhumiseen -webinaarissa julkaistiin 31.8. materiaaleja kouluikäisille Suomeen tuleville lapsille ja nuorille väkivallasta ja väkivallalta suojautumiseen. Pesäpuu ry toteutti Suomeen tulevien lasten ja nuorten oikeus väkivallattomaan elämään -projektin Euroopan neuvoston ja komission kanssa toteutettavan Barnahus-kehittämistyön yhteydessä.

Webinaarin yhteydessä julkaistiin seuraavat materiaalit:

  • Turvavihko, jossa on selkolukuisia tehtäviä, tietoa ja kuvia kouluikäisille lapsille ja nuorille
  • Ammattilaisen opas, joka antaa valmiuksia ammattilaisille aiheen käsittelyyn ja Turvavihon käyttöön lasten kanssa
  • Juliste

Materiaalit ovat saatavilla maksutta oheisista linkeistä. Turvavihko ja juliste ovat myös tilattavissa painotuotteina Pesäpuun verkkokaupasta.

Turvavihossa käsitellään väkivallan puheeksi ottamista
Turvavihkon kansi

Suurin osa lähisuhdeväkivallan uhreista on edelleen naisia tai tyttöjä – THL:n Lähisuhdeväkivalta 2021 tilastoraportti on julkaistu

Kesäkuun lopussa julkaistussa raportissa todetaan vuonna 2021 viranomaisille raportoidun lähisuhdeväkivallan määrän hieman laskeneen vuoteen 2020 verrattuna. Alaikäisiin kohdistuva väkivalta kuitenkin lisääntyi melkein 7 prosenttia. Alaikäisistä väkivaltaa kokeneista hieman yli puolet oli tyttöjä. THL:n lähisuhdeväkivalta -tilastoraportti julkaistaan THL:n väkivallan vastaisen työn osaamiskeskittymästä kahden vuoden välein.

Lue koko tilastoraportti täältä

Luettavissa myös THL-uutinen 29.6.2023: Suurin osa lähisuhdeväkivallan uhreista on edelleen naisia tai tyttöjä, seksuaaliväkivallan uhreilla usein myös aiempia väkivaltakokemuksia

Tilastoraportin ensimmäinen sivu
Kuva: Tilastoraportti

Hanketyöntekijäesittelyssä: Anna-Stiina Vaahtera, Sisä-Suomen yhteistyöalue

Anna-Stiina Vaahtera
Kuva: Anna-Stiina Vaahtera

Moikka! Olen Anna-Stiina Vaahtera, Palveluketjujen kehittämisen kliininen asiantuntija ja sairaanhoitaja (YAMK).

Ammatillinen polkuni on mutkitellut sairaanhoidon eri erikoisalojen kautta kouluttamisen, johtamisen ja kehittämisen tehtäviin. Viimeisin kaarros tapahtui Kelan perhekuntoutuksesta Barnahus-hankkeeseen psykososiaalisen tuen koordinaattoriksi. Kotipesäni hankkeessa on Taysin lasten oikeuspsykiatrian yksikkö. Työn keskiössä on psyykkisen tuen huoneen vahvistaminen eri näkökulmista alaikäisiin kohdistuvissa väkivaltaepäilyissä, muun muassa nuorisosensitiivisen seri-työn kautta.

Mikä on tällä hetkellä keskeisin asia, johon työaikaasi hankkeessa kuluu?

Työaikaani kuluu hankkeessa juuri nyt ehkä eniten yhteistyöpintojen kartoittamiseen ja vahvistamiseen OmaHämeen hyvinvointialueella, sekä CFTSI-menetelmän pilotointiin (Child and Family Traumatic Stress Intervention).

Kerro joku asia, josta olet iloinen

Eräs CFTSI-menetelmään osallistunut isä totesi, että ”pidättehän huolta, että mahdollisimman moni samassa tilanteessa oleva perhe saisi mahdollisuuden tällaiseen työskentelyyn”. Tässä toisaalta ihana palaute ja toisaalta aikamoinen haaste. Olen kyllä ihan todella iloinen, että saan olla mukana rakentamassa vaikuttavia ja merkityksellisiä palveluita.

 

Tulevat Barnahus-hankkeen järjestämät tilaisuudet:

13.9.2023 klo 8.30-11: Julkaisutilaisuus: Suositus lääkäreille haitan arvioinnista alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten epäilyissä.

15.9.2023 klo 9-12: Julkaisutilaisuus THL:n Ohjaus-dokumentista: Lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköiden toiminta ja toiminnan periaatteet Suomessa.

3.10.2023 klo 12-16: Nuoret ja seksuaaliväkivalta -aiheinen koulutus ja työpaperin julkaisutilaisuus. Tilaisuudessa tulossa esimerkiksi puheenvuoro Norjasta siitä, miten he auttavat nuoria pääsemään eroon haitallisesta seksuaalikäyttäytymisestä. Ohjelma julkaistaan hyvin pian yllä linkatulla sivulla! Tilaisuus myös tallennetaan ja tallenne lähetetään ilmoittautuneille.

6.11.2023 klo 9-10: LASTA-seula -malli lapsiin kohdistuvan väkivallan rikosepäilyjen selvittämisen välineenä. VN-TEAS RAPORTIN JULKAISUTILAISUUS.

1.12.2023 klo 8.30-9.30: Julkaisutilaisuus: Lasten traumaattisten kokemusten käsittely – kokemuksia Barnahus-hankkeessa jalkautetuista psykososiaalisista työmenetelmistä Lisätietoa luvassa pian!

Muut tilaisuudet:

9.-10.11.2023: Traumaterapiakeskuksen ja Psykologiliiton järjestämä Kriisi- ja traumakonferenssi. Barnahus-hanke mukana symposiumissa aiheella: Traumafokusoidun terapeuttisen menetelmän kansallinen implementaatio – kokemuksia Barnahus-hankkeesta.

15.11.2023 klo 8.30-15.30: Pelastakaa Lasten Nettivihjeen vuosittainen lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa käsittelevä seminaari, tänä vuonna aiheena: Tunnista ja turvaa – Tutkimusten ja käytännön näkökulmia lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta. Ilmoittautuminen 8.11.2023 mennessä Aluehallintoviraston tapahtumasivulta

Tuoreita lapsiin ja väkivallan ehkäisyyn liittyviä julkaisuja:

Barnahus-verkkokoulu on käytettävissänne! Saatavilla myös ruotsiksi ja englanniksi.

Barnahus-verkkokoulu

Maksuton Barnahus-verkkokoulu soveltuu kaikille lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Erityisesti se on suunnattu  sosiaali- ja terveydenhuollossa, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa työskenteleville sekä näiden alojen opiskelijoille. Tavoitteena on antaa keinoja tunnistaa… Lue lisää Barnahus-verkkokoulu

Tutustu myös julkaisuihimme:

Käsikirja lapsiin kohdistuvien väki- valta- ja seksuaalirikosten tutkin- taan (poliisi.fi)

Lue tästä Käsikirja lapsiin kohdistuvien väki- valta- ja seksuaalirikosten tutkin- taan (poliisi.fi)

Miten toteutuu väkivaltaa kokeneen lapsen psykososiaalinen tuki? – tuki ja hoitomuodot sekä potentiaalisten lapsiin kohdistuvien seksuaalirikos- ten tekijöiden ehkäisevä kuntoutus (Julkari)

Lue tästä Miten toteutuu väkivaltaa kokeneen lapsen psykososiaalinen tuki? – tuki ja hoitomuodot sekä potentiaalisten lapsiin kohdistuvien seksuaalirikos- ten tekijöiden ehkäisevä kuntoutus (Julkari)

Vanhempana Suomessa – ulkomaa- laistaustaisille suunnatun psy- koedukatiivisen pilottiryhmän käsi- kirja (Julkari) & Föräldraskap i Fin- land : Handbok för psykoedukativ pilotgrupp riktad till utrikes födda

Lue tästä Vanhempana Suomessa – ulkomaa- laistaustaisille suunnatun psy- koedukatiivisen pilottiryhmän käsi- kirja (Julkari) & Föräldraskap i Fin- land : Handbok för psykoedukativ pilotgrupp riktad till utrikes födda

Suunnitelma lapsen edunvalvonnan kehittämisestä valtakunnallisesti rikosasioissa ja lastensuojeluasioissa (Julkari)

Lue tästä

Lastensuojelun sosiaalityö ja lapsiin kohdistuva väkivalta : Pilottikoulutuksen kokemuksia ja osaamistarpeiden analyysi tutkimustiedon valossa (Julkari)

Lue tästä

Lisää Barnahus-hankkeen julkaisuja löydät osoitteesta https://barnahus.fi/julkaisut/

Seuraava kirje ilmestyy syyskuussa 2023. Kiitos mielenkiinnosta!

Vinkkejä, ideoita, palautteita ja kehittämistoiveita otetaan mielellään vastaan palautelomakkeen kautta.

Peruuta kirjeen tilaus tai ilmoita muuttuneista yhteystiedoista (Webropol).