syksyn lehtiä puissa

Ajankohtaista

Uutta materiaalia ammattilaisille: Työkalupakki väkivallan haittavaikutusten tunnistamiseen lapsissa on julkaistu

Työkalupakki on suunnattu lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä työskenteleville sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille. Työkalupakki tuo ammattilaisille tietoa ja työvälineitä lapsen psykososiaalisen tuen tarpeen arvioimiseksi tilanteisiin, joissa lapsi on kokenut tai hänen epäillään kokeneen väkivaltaa tai muita erityisen kuormittavia tapahtumia. Työkalupakki on maksuttomasti saatavilla THL:n verkkokoulualustalla ja sinne voi rekisteröityä/kirjautua suoraan tästä:
Työkalupakki väkivallan haittavaikutusten tunnistamiseen lapsissa (verkkokoulut.thl.fi)

Lue lisää barnahus.fi sivuilta:

työkalupakki
Työkalupakin logo, jota jaamme myös tarroina tapahtumissa.

Barnahus-hankkeen arviointiraportista vuosilta 22-23 voi lukea kootusti viime vuosien kehittämistyöstä

Raportissa on koottuna muun muassa vuosina 2022-2023 tehtyä kansainvälistä yhteistyötä, järjestettyjä tapahtumia ja koulutuksia sekä julkaistuja julkaisuja ja blogeja. Lisäksi työtä on jaoteltu hankesuunnitelman mukaisten työpakettien ”Monialainen, varhainen yhteistyö”, ”Lapsiystävälliset kohtaamiset ja tilat sekä Barnahus-satelliittipalvelut perustasolle” ja ”Väkivaltaa kokeneiden lasten tuki ja hoito” mukaan.

”Tehtyä työtä raportoidessa huomasi, kuinka hyvin työtä on kehitetty. Viimeisten hankevuosien aikana tehty työ on tärkeä saada mahdollisimman monen ammattilaisen saataville ja juurtumaan rakenteisiin. Implementaatio on sinnikästä työtä ja siinä tarvitaan kaikkia hanketyöntekijöitä ympäri Suomen.”, kertoo hankkeen johtava asiantuntija Sini Stolt THL:stä.

Tutustu raporttiin: Lastenasiaintalo/Barnahus-hankkeen arviointiraportti vuosilta 2022–2023

Lokakuussa oli yhteistyötapaamisia ja tapahtumia niin Suomessa kuin ulkomailla

Lokakuu alkoi lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköiden vuosittaisilla neuvottelupäivillä Kuopiossa 2.-3.10. Päivät ovat tärkeä kokoontumispaikka yksiköissä työskenteleville eri alojen asiantuntijoille. Päivien aikana kuultiin mielenkiintoisia luentoja mm. livestriimauksesta ja tutkinnasta poliisin näkökulmasta sekä translasten ja -nuorten väkivaltakokemuksista. Lisäksi kokoonnuttiin ammattiryhmittäin pohtimaan yksiköiden työn kehittämistä ja kuulemaan hyviä käytäntöjä alueilta.

8.-9.10. THL:n Barnahus-tiimin osallistui Lastensuojelun keskusliiton järjestämille Valtakunnallisille lastensuojelupäiville Tampere-talossa, jossa teemana oli tänä vuonna Välitä ja vaikuta. Hankkeen erityisasiantuntija Miia Ståhlberg piti Vaikuttavat menetelmät väkivaltaa vastaan -alatyöryhmässä esityksen NICHD-haastattelurungon soveltamisesta lastensuojelussa. Lisäksi pääsimme THL:n ständillä keskustelemaan monen sosiaalialan osaajan kanssa heidän tarpeistaan sekä esittelemään mm. uunituoreita materiaalejamme, joita on kehitetty lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä työskentelevien tueksi.

Loppukuusta THL:n Barnahus-hankkeen erityisasiantuntija Miia Ståhlberg matkusti ISO/IWA 49 -työpajaan, joka järjestettiin Reykjavikissa 23-24.10.2024. Työpajassa kokoontui asiantuntijoita useista eri maista ja siellä käytiin keskustelua Barnahus-mallin mukaisen lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosepäilyjen selvittämisen prosessin laatustandardeista. Kansainvälisten laatustandardien kehittäminen Barnahus-työlle on tärkeää, jotta voidaan taata maasta riippumatta riittävän yhdenmukaiset ja lapsiystävälliset prosessit sekä varmistaa laadukas lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosepäilyjen selvittäminen ja tutkinta.

Miia Ståhlbergin esityksessä ”NICHD-haastattelurungon soveltaminen lastensuojelussa” kerrottiin haastattelurungon hyödyistä lasten haastattelemisessa.
Kuvassa osallistujia Islannin kokouksessa pöytien ääressä istuen
Väkeä eri maista Islannin ISO/IWA 49 -työpajassa.

Vastaa lyhyeen viestintäkyselyymme!

Mistä aiheista kaipaisit enemmän tietoa? Mikä viestintäkanava on sinulle luontevin tai eniten käytössä? Mitä haluaisit jatkossa lukea näistä kirjeistä?
Auta meitä kehittämään viestintäämme niin, että se vastaisi vieläkin paremmin ammattilaisten toiveita! Vastaaminen kestää alle 5min ja kysely löytyy alta:

👇

VIESTINNÄN PALAUTEKYSELY (Webropol)

hymiöitä, jotka kuvastavat palautelomaketta

Tuoreessa julkaisussa käsitellään traumatietoisuuden merkitystä ja mahdollisia esteitä perinataaliajan palveluissa

Perinataaliaika eli raskaus-, synnytys- ja vauva-aika on erityisen merkittävä jakso vanhempien ja vauvan loppuelämän hyvinvoinnin kannalta. Traumakokemukset ja -oireet ovat vanhemmaksi tulevilla melko yleisiä, mutta palveluissa alitunnistettuja, -huomioituja ja -hoidettuja. Traumakokemusten ja niiden haittavaikutusten tunnistaminen ja huomioiminen perinataalipalveluissa ehkäisee ylisukupolvisia riskejä ja mahdollistaa turvallista synnytykseen ja vanhemmuuteen valmistautumista. Tässä kaksiosaisen artikkelisarjan ensimmäisessä osassa kuvataan tarvetta traumatietoisuudelle perinataaliajan palveluissa. Lisäksi tunnistetaan esteitä traumatietoisille perinataalipalveluille ja ehdotetaan tarvittavia ratkaisuja niiden ylittämiseksi.

”Vanhemman aikaisemmat väkivallan kokemukset voivat aiheuttaa haittavaikutuksia tässä herkässä elämänvaiheessa. Esimerkiksi seksuaaliväkivalta on erityisen traumatisoiva väkivallan muoto, joka kohdistuu erityisesti naisiin. Suomessa seksuaaliväkivaltaa on joskus elämänsä aikana kokenut 43 % naisista. Raiskauksen on kokenut lapsuudessaan tai aikuisena 16 % naisista. Traumakokemusten tunnistaminen ja huomioiminen raskaus-, synnytys- ja vauva-ajan palveluissa ehkäisee ylisukupolvisia riskejä ja mahdollistaa vauvan ja vanhemman välisen suhteen kehittymistä.”, kommentoi erityisasiantuntija Jenni Krogell THL:stä.

Tutustu julkaisuun: Traumatietoisuuden merkitys ja mahdolliset esteet raskaus-, synnytys- ja vauva-ajan palveluissa. THL Työpaperi 60/2024.

Perinataalijulkaisun kansilehti

Kaipaamme sijaishuollon työntekijöiden ajatuksia tulevan koulutuspäivän sisällöstä

Barnahus-hankkeessa kehitetään pahoinpitely- ja/tai seksuaalirikoksen epäillyksi uhriksi joutuneen lasten ja nuorten palveluita. Vuoden 2025 alussa järjestämme sijaishuollon työntekijöille koulutuspäivän, joka keskittyy näihin teemoihin sijaishuollon arjessa. Tavoitteena on tarjota tietoja ja käytännön työkaluja mm. nuorten psykososiaaliseen tukemiseen, traumatietoiseen työotteeseen ja viranomaisyhteistyön vahvistamiseen. Toivomme ajatuksianne koulutuspäivän sisällöstä ja pyydämme vastaamaan 17.11. mennessä lyhyeen kyselyyn (1 minuutti): Kysely sijaishuollon työntekijöille (Webropol).

Hanketyöntekijäesittelyssä: Pohjois-Suomen Barnahus-tiimi

OYSin tiimin jäsenten kuvat Teams-ruudulla
Ylärivillä (prosentit kuvaavat, millä prosentilla töitä hankkeessa tekee): Annina Vesterinen 100%, Emma Päättönen 100%, Sanna Tapio 100%
Keskirivillä:  Anne Pulkkinen 100%, Eveliina Ämmälä 100%, Terhi Leppänen 50%
Alarivillä: Anna Rautio 50%, Hennaleena Simula 50%, Jemina Kela 50%

Pohjois-Suomen Barnahus-tiimissä on aloittanut kesän 2024 molemmin puolin iso määrä uusia hanketyöntekijöitä, joiden esittelyt voi lukea alta. Pohjois-Suomen yta-alueen Barnahus-aluekoordinaattori Anna Niemi on jo esittäytynyt aiemmassa kirjeessä, joten hän ei ole esittelyissä mukana, mutta luotsaa tätä iloisesti kasvanutta joukkoa.

**

Hei! Olen Hennaleena Simula, psykologi. Olen työskennellyt koko työurani lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa. Barnahus-hankkeessa aloitin kesällä 2024. Hanketyöntekijänä osallistun lasten ja nuorten psykososiaalisen tuen kehittämiseen alueella. Lisäksi toimin Lasta-koordinaattorina. Hankkeessa odotan pääseväni oppimaan uutta, tekemään yhteistyötä innostavien ihmisten kanssa sekä edistämään tärkeäksi kokemiani asioita. Hiljattain valmistuin Lasten ja nuorten traumakeskeisen lyhytterapian koulutuksesta ja iloitsenkin nyt siitä, että voin heti hyödyntää oppimaani hanketyössä.

**

Hei! Olen Eveliina Ämmälä ja koulutukseltani terveystieteiden maisteri ja terveydenhoitaja/sairaanhoitaja. Olen työskennellyt lähes koko tähänastisen työurani ajan pääasiassa lasten, nuorten ja perheiden parissa terveydenhoitajana koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolassa. Olen saanut tehdä myös kehittämistyötä maksuttoman ehkäisyn parissa ja nyt Barnahus-hankkeessa, jossa aloitin suunnittelijana elokuussa 2024 Kainuun hyvinvointialueella. Tehtävänäni Barnahus-suunnittelijana on mm. levittää ja juurruttaa Barnahusin toimintamallia ja verkkokouluja sekä materiaaleja hyvinvointialueen pysyviksi käytännöiksi ja osaksi ammattilaisten työtä. Tulevalta hanketyöskentelyltä odotan mukavia kohtaamisia ja yhteistyötä hyvinvointialueen ja koko valtakunnallisen Barnahus-hankkeen toimijoiden kanssa ja iloitsen siitä, että saan tehdä työtä väkivaltaa kohdanneiden lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.

**

Hei! Olen Jemina Kela, koulutukseltani sosiaalityöntekijä (YTM) ja seksuaalineuvoja. Hankkeen projektisuunnittelijana aloitin kesäkuussa 2024 ja tehtäväni keskittyy pääasiallisesti psykososiaalisen tuen kehittämiseen, josta tällä hetkellä erityisesti nuorisosensitiiviseen seri-tukeen. Tulevalta hanketyöskentelyltä odotan onnistumisia ja uusia oivalluksia tuen kehittämisessä.

Tällä hetkellä iloitsen huipputiimistä, keiden kanssa saan työskennellä sekä syksyn väreistä!

**

Hei! Olen Sanna Tapio, psykiatrinen sairaanhoitaja ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä neuropsykiatrinen valmentaja. Työurani olen tehnyt pitkälti lasten, nuorten ja perheiden parissa. On mahtavaa päästä verkostoitumaan ja kuulemaan eri alojen ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä siitä, miten saataisiin yhdessä lasten, nuorten ja perheiden asemaa parannettua mm. mahdollistamalla oikea-aikainen tuki, hoito ja tutkimukset sekä viiveetön väkivaltarikosten tutkintaprosessi. Aloitin hankkeen projektisuunnittelijana Lapin hyvinvointialueella muutama kuukausi sitten ja iloitsen tällä hetkellä siitä, että saan tehdä motivoivaa ja aidosti merkityksellistä työtä hyvässä porukassa. (:

**

Hei, olen Anne Pulkkinen Kokkolasta. Olen koulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja, sairaanhoitaja YAMK sekä seksuaalineuvoja ja seksuaaliterapeutti. Opiskelen parhaillaan psykoterapeutiksi Jyväskylän yliopistossa. Olen työskennellyt yli kahdenkymmen vuoden ajan perheiden parissa lasten- ja nuorisopsykiatrian yksikössä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Viimeiset vuodet olen työskennellyt kasvatus- ja perheneuvonnassa sekä asiakastyössä että esihenkilötehtävissä.

Olen aloittanut elokuussa Soiten Barnahus-hankekoordinaattorina/projektisuunnittelijana ja työskentelen tässä tehtävässä 100 % työajalla. Olen innoissani hanketyöskentelystä, joka on itselleni uutta ja erilaista mutta nyt jo niin antoisaa, opettavaista ja inspiroivaa. Odotan innolla uusia mielenkiintoisia kohtaamisia. Olen kiitollinen, että saan olla mukana kehittämässä tapaa, jolla voidaan parantaa lapsiin kohdistuvien rikosepäilyjen käsittelyä, tukea ja turvaa.

Iloitsen siitä, että saan tehdä työtä, joka on merkityksellistä ja saan oppia koko ajan uutta. Iloitsen myös arjesta ja elämän pienistä iloista ❤.

**

Hei! Olen Emma Päättönen ja koulutukseltani olen sosiaalityöntekijä YTM. Asun Oulussa ja olen aloittanut työskentelyn Barnahus-hankkeessa vuonna 2022. Viime kevään olin muissa työtehtävissä ja kesällä palasin takaisin hankkeeseen. 

Työskentelen hankkeessa suunnittelijana ja minun vastuullani on esimerkiksi koulutuksista vastaaminen ja kehittämistyö etenkin suojelun huoneen osalta. 

Odotan innolla tulevaa yhteistyötä teidän kaikkien kanssa. Iloitsen ihanista syyskeleistä ja meidän todella mukavasta hanketiimistä! 

**

Hei! Olen Annina Vesterinen, ja aloitin kesäkuussa hankkeessa projektisuunnittelijana/Lasta-koordinaattorina. Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä, ja ennen hanketta olen työskennellyt mm. Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä, nuorisopsykiatrialla ja lastensuojelussa.

Hankkeelta odotan moniammatillista yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kesken ja konkreettisia toimia sen eteen, että saamme lapsirikostutkinnan prosesseista kokonaisuudessaan entistä lapsi- ja perheystävällisempiä.

Iloitsen tällä hetkellä kirpsakoista syysaamuista ja tunnelmallisista pimenevistä illoista takkatulen äärellä.

**

Hei! Olen Terhi Leppänen, koulutukseltani kätilö ja työskentelen Oys:n naisten poliklinikalla ja olen mukana Seri-tukikeskuksemme toiminnassa, jonka myötä löysin tieni myös tähän hanketyöhön.

Olen aloittanut Barnahus-hankkeessa nyt syyskuussa -24 ja teen hankkeelle 50%-työaikaa. Olen osa nuorisosensitiivisen psykososiaalisen tuen kehittämisen tiimiä.

On ollut heti antoisaa tutustua moniammatilliseen hanketyöporukkaan ja saada kosketuspintaa asioihin myös oman osaamisen ulkopuolelta. Suoritan työn ohessa myös psykologian opintoja ja olen käynyt mm. kriisityön erikoistumiskoulutuksen, joten minulla on kiinnostusta psykososiaalisen tuen kehittämiseen. Uskon saavani hanketyöstä uusia ajatuksia myös perustyöhöni.

Iloitsen uudesta työmahdollisuudestani saada olla yksi osa asiantuntijoiden ketjua ja tuoda omaa osaamisaluettani hankkeeseen ja suunnittelutyöhön. Muita ilon aiheita on lähestyvä talvi näin talvilajien intohimoisena harrastajana. 😊

**

Hei! Olen Anna Rautio, sairaanhoitaja Oys lasten päivystyksestä. Olen syyskuussa 2024 aloittanut hankkeessa nuorten psykososiaalisen tuen hoitopolun kehittämisessä. Toivon, että saisimme hankkeen puitteissa rakennettua käytännöllisen ja kestävän pohjan nuorten seksuaaliväkivaltauhrien tukimallille, ja että sen jalkauttaminen saataisiin jo hankkeen aikana mahdollisimman pitkälle. Odotan innolla yhteistyön syventämistä eri toimijoiden kanssa asian tiimoilta, jotta voisimme tarjota näille nuorille sellaista hoitoa, joka heidän kuuluisi saada. 

Tällä hetkellä iloitsen syksyisestä luonnosta sekä lapseni mahtavasta huumorintajusta.

Tulevat Barnahus-hankkeen järjestämät tilaisuudet:

4.11.2024 klo 9–12: täydennyskoulutus: Edunvalvojan rooli rikosprosessissa: Mitä tarkoittaa edunvalvojan sijaisena toimiminen, kun edustettavan epäillään joutuneen pahoinpitelyn tai seksuaalirikoksen uhriksi? Ilmoittautuminen on jo päättynyt, mutta voit tiedustella osallistumislinkkiä vielä barnahus@thl.fi.

5.11.2024 klo 15–17: Lapsiin kohdistuneet rikokset – Webinaari chat-palveluiden työntekijöille ja vapaaehtoisille.

9.12.2024 klo 12–16: Lapsi ihmiskaupan uhrina -webinaari.

Muut tilaisuudet:

26.–27.11.2024 THL:n Monitieteiset lastensuojelun tutkimuspäivät: Money talks? Lastensuojelun kustannukset, vaikuttavuus ja etiikka

2.12.2024 klo 11.30–16: THL järjestää Väkivaltatutkimus halki tieteiden kentän III -seminaarin.

17.12.2024 klo 8.45-15.30 Tukikeskus Varjo järjestää webinaarin: Psyykkinen väkivalta ja pakottava kontrolli eron jälkeisessä elämässä

Tuoreita lapsiin ja väkivallan ehkäisyyn liittyviä julkaisuja:

Barnahus-verkkokoulu on käytettävissänne! Suoritettavissa myös ruotsiksi ja englanniksi.

Barnahus-verkkokoulu

Maksuton Barnahus-verkkokoulu soveltuu kaikille lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Erityisesti se on suunnattu  sosiaali- ja terveydenhuollossa, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa työskenteleville sekä näiden alojen opiskelijoille. Tavoitteena on antaa keinoja tunnistaa… Lue lisää Barnahus-verkkokoulu

Tutustu myös julkaisuihimme:

Seuraava kirje ilmestyy marraskuussa 2024. Kiitos mielenkiinnosta!

Vinkkejä, ideoita, palautteita ja kehittämistoiveita otetaan mielellään vastaan palautelomakkeen kautta.

Peruuta kirjeen tilaus tai ilmoita muuttuneista yhteystiedoista (Webropol).