Kun pohdit, voiko lapsella havaitun ihojäljen tai muun vamman taustalla olla lapseen kohdistunut väkivalta, on oleellista huomioida lapsen ikä ja liikkumistaidot.
Leikki-ikäiset lapset kolhivat itseään herkästi leikeissään ja pienet tapaturmat ovat tavallisia. On yksilöllistä, kuinka tapaturma-altis kukin lapsi on. Liikkumistaitojen kasvaessa myös vauhti lisääntyy, kiivetään yhä korkeammalle ja niin edelleen. Näin ollen myös mahdollisuus isompiin vammoihin on suurempi kuin vauvaikäisellä. Liikuntarajoitteisen lapsen vammat tulee suhteuttaa hänen kykyynsä ja mahdollisuuksiinsa liikkua sekä vamman synnystä kerrottuihin tietoihin.
Leikki-ikäisellä tapaturmien aiheuttamat vammat sijaitsevat useimmiten kehon etupuolella, erityisesti luisten kohoumien kohdalla, kuten otsalla, polvissa tai kyynärpäissä. Nämä kohdat osuvat yleensä ensin maahan, lattiaan tai esineeseen lapsen kaatuessa tai pudotessa.
Väkivallan aiheuttamille jäljille on tyypillistä, että ne:
- ovat pehmeissä kehon osissa, esim. vatsa
- ovat kehon takaosassa
- ovat pään alueella esim. kaula, korvalehdet
- ovat tarkkarajaisia tai esineen tai esineen osan muotoisia.
Väkivallan aiheuttamia vammoja ja tapaturmaisia vammoja voi kuitenkin olla missä kehonosassa tahansa.
Pelkän vamman ulkonäön tai sijainnin perusteella ei voida osoittaa, että vamman on aiheuttanut lapseen kohdistunut väkivalta.
Leikki-ikäiseltä lapselta voi kysyä, mistä hänellä oleva mustelma tai muu jälki on tullut. Johdattelevia kysymyksiä tulee välttää. Johdatteleva kysymys on esimerkiksi: tekikö äiti sinulle tämän jälkeen? Sen sijaan voi kysyä: huomasin sinulla jäljen, kerro mikä se on? Tarkempi lapsen asian selvittely tulee jättää poliisille ja lastensuojelulle.
Jos lapsi itse kertoo häneen kohdistuneesta väkivallasta, asiaan on suhtauduttava vakavasti.
Konsultoi, tee ilmoitus ja noudata saamiasi ohjeita
