Kouluikäisten lasten liikunnalliset leikit ja pelit ovat usein vauhdikkaita. Lapset kiipeilevät, pyöräilevät, luistelevat, skeittaavat ja liikkuvat monilla muilla tavoilla, minkä seurauksena melko isojakin vammoja, esimerkiksi ruhjeita ja murtumia, voi syntyä tapaturmaisesti.
Kouluikäinen lapsi osaa yleensä kertoa, miten hänellä oleva vamma tai vammat ovat tulleet. Johdattelevia kysymyksiä tulee välttää. Johdatteleva kysymys on esimerkiksi: tekikö äiti sinulle tämän jälkeen? Sen sijaan voi kysyä: huomasin sinulla jäljen, kerro mikä se on? Tarkempi lapsen asian selvittely tulee jättää poliisille ja lastensuojelulle.
Selkeä ristiriita vamman laadussa ja kerrotuissa tapahtumatiedoissa on syy selvittää asiaa tarkemmin. Lapsen kertomuksen ristiriitaisuus ei aina kuitenkaan merkitse, että lapseen olisi kohdistettu väkivaltaa, vaan hän voi kertoa sepitetyn tarinan esimerkiksi hätävalheena. Jos lapsi kertoo häneen kohdistuneesta väkivallasta, on asiaan suhtauduttava vakavasti. Tämän ikäinen lapsi osaa tehdä jo tietoisen päätöksen siitä, mitä kertoo ja kenelle.
Huolestuttavia vammoja ovat tarkkarajaiset, esineen tai esineen osan muotoiset vammat.
Väkivallan aiheuttamia vammoja ja tapaturmaisia vammoja voi olla missä kehonosassa tahansa.
Pelkän vamman ulkonäön tai sijainnin perusteella ei voida osoittaa, että vamman on aiheuttanut lapseen kohdistunut väkivalta.
Liikuntarajoitteisen lapsen vammat tulee suhteuttaa hänen kykyynsä ja mahdollisuuksiinsa liikkua sekä vamman synnystä kerrottuihin tietoihin.